Merelle päinMerellinen ympäristö on oleellinen osa monen täkäläisen yrityksen toimialaa. Alueen satamat mahdollistavat edullisen ja ekologisen rahtiliikenteen sekä raaka – aineille että valmiille tuotteille. Kaksikielisyys ja alueen rikas kulttuuriperintö madaltavat kynnystä laajentaa yritystoimintaa ulkomaille ja ovat siten yrityksille luonnollinen pohja kansainvälistymiseen.
Puhdas vesi on luonnonrikkaus, jonka kysyntä maailmalla kasvaa koko ajan. Läntisen Uudenmaan alueella suunnitellaan parhaillaan puhtaaseen veteen ja vedenpuhdistusmenetelmiin ja niiden kehittämiseen liittyvää liiketoimintaa ja osaamiskeskittymää.
Kulttuurikerrostumat ja vanhan rakennusperinnön vaaliminen, käsityöläisyys, historialliset kartanot ja ruukkimiljööt, houkuttelevat läntiselle Uudellemaalle matkailijoita. Ihmisen luoman ympäristön lisäksi alueen vehmas luonto harjuineen ja vesistöineen tarjoaa kosolti tilaisuuksia myös matkailuyrityksille.
Me Novagossa teemme vuosittain yhteistyötä satojen Länsi – Uusimaalaisten yritysten ja yritystoiminnan aloittamista, kehittämistä tai sukupolvenvaihdosta pohtivien ihmisten parissa. Jokaisella heistä on oma mielenkiintoinen tarinansa kerrottavanaan. Olemme koostaneet niistä sinulle muutaman malliksi.
© Novago Yrityskehitys Oy 2011