Tapaamme yrityksen toimitusjohtajana vuodesta 2004 olleen Raimo Kielisen.
– Alku ei ollut kaikista helpoin. Ensimmäisenä työvuotenani juuri ennen alan kotimaan messuja vanha Karjalohjan tehdas tuhoutui tulipalossa ja Sammattiin rakenteilla oleva uusi tehdas oli vielä alkuvaiheessa, toimitusjohtaja Raimo Kielinen kertoo. Palossa tuhoutui 1 500 neliön tehdashalli, johon kuului asuin- ja toimistotiloja, koneet, laitteet, muutama melkein valmis vene ja venemuotit. Muottien menetys oli vakava takaisku, mutta siitäkin on selvitty.
Seliö Boatsin pääomistajana on kotimainen Terra Patris -konserni. Toimitusjohtaja Raimo Kielisen tausta on myynnistä ja markkinoinnista mekaanisen metsäteollisuuden puolelta. Terra Patris – konsernin muita yhtiöitä ovat muun muassa klapikoneista kuulut Maaselän Kone, Laitilan Rautarakenne, Ylistaron Terästakomo, metallimekaniikkayhtiö Metalpower sekä paalutuskoneita ja laitteita sekä niiden toimintaa ohjaavia ohjelmistoja valmistava Unisto. (Kuvassa ylhäällä oikella Seliö Boatsin toimitusjohtaja Raimo Kielinen ja yritysneuvoja Outi Nyman Novagosta)
Seliö Boats on yksi Yamarin – veneiden sopimusvalmistajista. Yhtiöllä on aiemmin ollut myös oma Nautico – malli, mutta nykyisin keskitytään yhteistyöhön venealan markkinajohtajan Konekesko Marinen kanssa. Kesko Marine, niin kuin yritystä alalla kutsutaan, edustaa myös monia muita kotimaisia ja kansainvälisiä tuotemerkkejä, joista tunnetuimmat Yamarin-veneiden lisäksi ovat Yamaha perämoottorit, – generaattorit ja – vesijetit. Lisäksi yrityksen tuotteita ovat muun muassa Helly Hansen veneilyasut, Muuli – perävaunut ja Zodiak – kumiveneet.
– Me teemme täällä Sammatissa Yamarin -malliston suurimmat veneet. Mallien suunnittelu tapahtuu Kesko Marinen toimesta, mutta me tuomme vahvasti oman osaamisemme tuotekehitykseen.
– Olemme tutkineet viime vuosina jonkin verran esimerkiksi runkorakenteen vahvistamista energiansäästö – ja ympäristönäkökulmiin liittyen ja tehneet siltä pohjalta muutaman malliveneenkin. Isojen veneiden tuulettimet toimivat jo aurinkoenergialla (kuvassa vasemmalla). Alussa ollaan, mutta suunta on oikea.
Yamarin – veneitä on valmistettu vuodesta 1972 ja yhteistyö Yamaha – perämoottorin kanssa on ollut tiivistä. Yhteistyö on kantanut hedelmää ja Yamarin – veneet ovat koko Euroopan Yamaha verkoston myydyin venemerkki. Myös Yamarin – veneiden lukuisat testivoitot Euroopassa ovat auttaneet Yamahan nousua maailman suosituimmaksi perämoottoriksi.
Päämarkkina – alueena veneillä ovat Pohjoismaat, mutta vientikauppa kasvaa muissakin Euroopan maissa.
– Yleistä talouden kehitystä seuraamme toki täälläkin. Viime vuodet ovat olleet hyvät, nyt suurin kasvu on hieman taittunut päämarkkina – alueillamme, mutta Venäjällä on onneksemme kovaa vauhtia kasvavamassa ylempi keskiluokka, joka haluaa itselleen hyviä ja laadukkaita tuotteita. Ja heillä on myös varaa niihin.
– Eilenkin meiltä lähti kolme venettä Venäjälle, kertoo Raimo Kielinen.
Veneiden ja eritoten lasikuituveneiden valmistuksessa pienillä valmistajilla ei ole enää oikein mahdollisuuksia menestyä. Kilpailu on kovaa ja alan turvallisuus- ja laatuvaatimukset ovat EU:n myötä kiristyneet. Jo tuotantolaitoksia rakennettaessa on otettava huomioon erittäin tiukat säädökset muun muassa ilmanvaihdon ja sähkötöiden osalta.
– Nykyisin pienempien valmistajien on hyvin vaikea pärjätä kilpailussa mukana. Tuotantolaitosten rakentaminen maksaa, pienenä kuriositeettina voin mainita, että tiloissamme pitää olla ympäri vuoden 20 asteen lämpötila, toteaa Raimo Kielinen. Yrityksen tilat niin toimiston kuin tuotannon osalta vaikuttavat erittäin siisteiltä.
– Meillä ei vielä toistaiseksi kulje yksittäinen laaduntarkkailija valkoinen takki päällä ympäri tuotantoa, mutta laatua valvotaan koko väen toimesta jokaisessa tuotannon vaiheessa. Käytössämme on 6 – sivuinen raportointijärjestelmä, jolla laatua valvotaan.
Seliö Boats on kolmessa vuodessa nostanut 1,5 miljoonan euron liikevaihdon 15 miljoonaan. Henkilökunnan lukumäärä on kasvanut 15 henkilöstä 100 työntekijään. Yrityksen nopea kasvu on aiheuttanut aika ajoin ongelmia osaavan työvoiman löytämisen suhteen.
– Kun aloitimme uuden tehtaan, niin saimme oikein hyvää palvelua kunnan työvoimaviranomaisilta, mutta ehkä haun ja tuotannon aloituksen välillä oli liian pitkä aika, sillä koulutuksen ja rekrytoinnin tulokset jäivät laihoiksi. Toisaalta olemme saaneet oikein hyviä tuloksia PK – TÄSMÄ koulutuksesta.
– Nykyisin on myös vaikea löytää ihmisiä, jotka osaavat tehdä töitä käsillään. Kun on hyvä käsistään, niin pärjää meillä. Seliö Boats on joutunut lähtemään työnhakuun aina ulkomaita myöten ja tehtaan väki on hyvin kansainvälistä. Yrityksessä työskentelee suomalaisten lisäksi ihmisiä 9 eri maasta. Työntekijöitä on tullut lähialueiden lisäksi aina Saksaa ja Portugalia myöten.
– Meillä työtä tehdään kahdessa vuorossa ja väen määrä hieman vaihtelee vuorokauden mittaan riippuen siitä, mitä vaihetta tuotannosta tehdään.
Sammatissa odotetaan tulevan E18 Muurla – Lohja moottoritien valmistumista. E18 Muurla Lohja – moottoritie avataan liikenteelle 15.11.2008. Tällöin koko tieosuus Turusta Helsinkiin on moottoritietä.
– Olemme täällä hyvien yhteyksien päässä kun molemmat satamat ovat lähellä. Huono puoli on täällä etelässä se, että emme saa mitään tukia. Meillä on kuitenkin hyvä erityisosaaminen isojen veneiden valmistajina, että tulevaisuus vaikuttaa hyvältä.
– Olemme tehneet Sammatin kunnalle ostotarjouksen kuuden hehtaarin lisäalueen ostamisesta nykyisen tehtaan yhteyteen. Nykyistä tonttia on kasvatettu monesta palasesta, mutta yhteistyö kunnan viranomaisten ja Lohjan seudun yrityspalveluneuvonnan kanssa on sujunut aina hyvin.
– On myös mukava huomata, että ihmiset Sammatissa ja ympäristössä ovat ymmärtäneet, että emme ole mikään hetkellinen tähdenlento, vaan olemme tulleet tänne ihan tosissamme. Uskon sen helpottavan meitä osaavan työvoiman löytämisessä. Tehtaan laajennukseen liittyen toivomme saavamme tukea ihmisten koulutukseen liittyen. Hyvä yhteistyö julkisten toimijoiden kanssa on tärkeää.
Haastattelun lopussa katse kiinnittyy neuvottelutilojen kaapiston päällä olevaan näyttävään palkintoon. Sen on saanut vuonna 2005 Sami Seliö, ensimmäisenä suomalaisena paalupaikastaan Formula 1– veneiden osakilpailussa. Vaikka vuoden 2007 Formula 1 – veneluokan maailmanmestari Sami Seliön viralliset tukijat löytyvät nykyisin muualta, ei Seliö Boatsille ole varmastikaan haittaa siitä positiivisesta imago – vaikutuksesta, jonka yritys tämän suomalaisen huippukuljettajan mediahuomiosta saa. Ja sama pätee varmasti toisin päin. Mestareita omalla alallaan molemmat.
Linkit:
www.selioboats.com
www.yamarin.com
www.sammatti.fi
Teksti ja kuvat:
Pekka Pirkkala/Brutoff & Co
Lähteet:
f1boat.com, samiselio.com, seliobots.com, yamarin.com, yamaha-motor.fi ja talouselama.fi
Novago Yrityskehitys Oy
Novago Yrityskehitys Oy:n omistajina ovat seitsemän läntisen Uudenmaan kuntaa
| Toimipisteet:
LOHJA RAASEPORI |
Omistajakunnat:
» Hanko |

© Novago Yrityskehitys Oy 2012
